 |
| 144 s. |
At Abydos, the most important Middle-Kingdom cemetery in Upper Egypt, Flinders Petrie found a small tomb with a pyramidal superstructure which he dated to c.1980-1801 BC. In its chapel, there were seventeen skeletons of cats and nearby a row of small offering pots which the excavator estimated may have originally contained milk. This would be the earliest recorded instance of adult cats being given milk which, as wild animals, they would not taste after they had been weaned. Diodorus mentions that the Egyptians used to feed cats with bread in milk, or with raw cut-up fish, and that they called them with a special clucking sound.
Profeetta Muhammad leikkasi tarinan mukaan takkinsa hihan, ettei olisi häirinnyt hihan päällä nukkuvaa kissaa. Keskiajalla lahjoitettiin rahaa Kairon kodittomien kissojen ruokintaan. Nykypäivän Egyptissä kissojen olot ovat edelleen suurimmaksi osaksi lokoiset, vaikka niiden merkitys ei olekaan enää uskonnollinen. Kairon moskeijoiden sisäpihoilla voi törmätä auringossa kuorsaaviin karvaturreihin, ja kaduilla niitä silitellään ja ruokitaan. Miten sitten tähän tilanteeseen tultiin? Jaromir Malek kertoo runsaiden värikuvien saattelemana millaista kissan elämä oli muinaisessa Egyptissä, ja miten sen merkitys kehittyi hyödyllisyydestä suureen suosioon lemmikkieläimenä ja edelleen uskonnollisesti tärkeään eläimeen.
Niili oli Egyptin pääkulkuväylä, ja myös eläinlajeja oli paljon sen varrella, mutta ne eivät kuitenkaan yleisesti aiheuttaneet paljon vaaraa väestölle. Faaraoiden aikakautena metsästys ei ollut enää tärkeä elinkeino, mutta ammattimetsästäjät pyydystivät joitakin lajeja uhrilahjoiksi temppeleihin tai kasvatusta varten. Kuningas ja tämän virkamiehet tappoivat eläimiä myös huvin ja urheilun vuoksi. Kalat olivat talonpoikien ja tavallisen väestön ruokaa, mutta papeilta ne olivat rituaalisen epäpuhtauden vuoksi kiellettyjä. Suurin uhka ihmisille ja karjalle olivat krokotiilit, kun taas virtahepoa, joka kuoli 1800-luvulla sukupuuttoon Egyptin alueella, metsästettiin satoa vahingoittavana tuhoeläimenä. Lintuja on runsaasti kuvattu hautojen seinillä, ja hieroglyfeissä on noin kolmisenkymmentä erilaista merkkiä, jotka kuvaavat ornitologisen tarkasti erilaisia lintulajeja.
Villikissojen ja kesykissojen erottelu voi olla vaikeaa, koska egyptiläisillä ei ollut sanoja villille ja kesylle. Hieroglyfeissä kissaa tarkoittava sana oli onomatopoeettinen 'miu' tai 'mii', eli 'hän joka naukuu'. Koska tutkijat ovat halunneet siltikin erotella villit ja kesyt kissat, muumioiden tutkiminen on luonnollisesti ollut vaikeaa, varsinkin kun näiden kahden lajityypin sekoittuminen keskenään oli väistämätöntä. Kissalajien tunnistaminen taiteen avulla on sen sijaan ollut helpompaa.
Profeetta Muhammad leikkasi tarinan mukaan takkinsa hihan, ettei olisi häirinnyt hihan päällä nukkuvaa kissaa. Keskiajalla lahjoitettiin rahaa Kairon kodittomien kissojen ruokintaan. Nykypäivän Egyptissä kissojen olot ovat edelleen suurimmaksi osaksi lokoiset, vaikka niiden merkitys ei olekaan enää uskonnollinen. Kairon moskeijoiden sisäpihoilla voi törmätä auringossa kuorsaaviin karvaturreihin, ja kaduilla niitä silitellään ja ruokitaan. Miten sitten tähän tilanteeseen tultiin? Jaromir Malek kertoo runsaiden värikuvien saattelemana millaista kissan elämä oli muinaisessa Egyptissä, ja miten sen merkitys kehittyi hyödyllisyydestä suureen suosioon lemmikkieläimenä ja edelleen uskonnollisesti tärkeään eläimeen.
Niili oli Egyptin pääkulkuväylä, ja myös eläinlajeja oli paljon sen varrella, mutta ne eivät kuitenkaan yleisesti aiheuttaneet paljon vaaraa väestölle. Faaraoiden aikakautena metsästys ei ollut enää tärkeä elinkeino, mutta ammattimetsästäjät pyydystivät joitakin lajeja uhrilahjoiksi temppeleihin tai kasvatusta varten. Kuningas ja tämän virkamiehet tappoivat eläimiä myös huvin ja urheilun vuoksi. Kalat olivat talonpoikien ja tavallisen väestön ruokaa, mutta papeilta ne olivat rituaalisen epäpuhtauden vuoksi kiellettyjä. Suurin uhka ihmisille ja karjalle olivat krokotiilit, kun taas virtahepoa, joka kuoli 1800-luvulla sukupuuttoon Egyptin alueella, metsästettiin satoa vahingoittavana tuhoeläimenä. Lintuja on runsaasti kuvattu hautojen seinillä, ja hieroglyfeissä on noin kolmisenkymmentä erilaista merkkiä, jotka kuvaavat ornitologisen tarkasti erilaisia lintulajeja.
Villikissojen ja kesykissojen erottelu voi olla vaikeaa, koska egyptiläisillä ei ollut sanoja villille ja kesylle. Hieroglyfeissä kissaa tarkoittava sana oli onomatopoeettinen 'miu' tai 'mii', eli 'hän joka naukuu'. Koska tutkijat ovat halunneet siltikin erotella villit ja kesyt kissat, muumioiden tutkiminen on luonnollisesti ollut vaikeaa, varsinkin kun näiden kahden lajityypin sekoittuminen keskenään oli väistämätöntä. Kissalajien tunnistaminen taiteen avulla on sen sijaan ollut helpompaa.
 |
| Gayer-Andersonin kissa / British Museum, 2011 |
Taiteessa kissat kuvattiin tarkasti, vaikka taide olikin enemmän käytännöllistä. Sen tarkoitus oli esittää hautojen seinillä eräänlainen toivemaisema siitä, millaista kuolemanjälkeinen elämä olisi. Kissan kesyttämisen tarkkaa aikajanaa ei ole mahdollista tietää, joten paras lähde kissan aseman kehittymisen tutkimiselle on taide, jossa pitää tutkia kontekstia ja aiheen esiintymistiheyttä. Ihmisen ja kissan suhteen muuttumisen voi päätellä myös kissan tulemisesta uskonnolliseksi 'suojelueläimeksi', kissan käyttämisestä nimenä ja kissan muotoisista amuleteista.
Kissan kuvaaminen kotioloissa (yleensä naisen tuolin alla) yleistyi thebalaisissa haudoissa 1450 eaa. Tästä huolimatta kissoille, toisin kuin koirille, ei annettu koskaan nimiä. Amarna-kaudella (faarao Amenhotep IV:n eli Akhenatenin hallintokaudella) taide muuttui ylväämmäksi. Kodikkaita kohtauksia ei enää tehty, joten lemmikkieläimetkin jäivät pois. Kissat oikeastaan loistavat suurimmaksi osaksi poissaolollaan kaikissa Uuden valtakunnan aikaisissa haudoissa. Koriste-esineissä kissa-aihetta vielä käytettiin, mutta lähinnä esteettisistä syistä.
Lääketieteessä kollin rasva, turkki ja uloste sekä naaraan istukka ja turkki mainitaan resepteissä käytettäväksi joko ulkoisesti tai höyrytyksen avulla. The story cats -kappale valottaa hauskasti tavallisen kansan elämää kertomalla pienistä kiviliuskoista, joihin on piirretty yksinkertaisia riipustuksia erilaisista eläinaiheista. Kissoja palvelemassa rottia, kissa ja hiiri nyrkkeilemässä ja hiiriä hyökkäämässä kissojen linnoitukseen. Malek ehdottaa, että nämä ovat olleet todennäköisesti työntekijöiden tauoilla huvin vuoksi tekemiä nopeita luonnoksia. Monet niistä vaikuttavat siltä, että niillä on haluttu satirisoida ylimyksiä.
Kissan kuvaaminen kotioloissa (yleensä naisen tuolin alla) yleistyi thebalaisissa haudoissa 1450 eaa. Tästä huolimatta kissoille, toisin kuin koirille, ei annettu koskaan nimiä. Amarna-kaudella (faarao Amenhotep IV:n eli Akhenatenin hallintokaudella) taide muuttui ylväämmäksi. Kodikkaita kohtauksia ei enää tehty, joten lemmikkieläimetkin jäivät pois. Kissat oikeastaan loistavat suurimmaksi osaksi poissaolollaan kaikissa Uuden valtakunnan aikaisissa haudoissa. Koriste-esineissä kissa-aihetta vielä käytettiin, mutta lähinnä esteettisistä syistä.
Lääketieteessä kollin rasva, turkki ja uloste sekä naaraan istukka ja turkki mainitaan resepteissä käytettäväksi joko ulkoisesti tai höyrytyksen avulla. The story cats -kappale valottaa hauskasti tavallisen kansan elämää kertomalla pienistä kiviliuskoista, joihin on piirretty yksinkertaisia riipustuksia erilaisista eläinaiheista. Kissoja palvelemassa rottia, kissa ja hiiri nyrkkeilemässä ja hiiriä hyökkäämässä kissojen linnoitukseen. Malek ehdottaa, että nämä ovat olleet todennäköisesti työntekijöiden tauoilla huvin vuoksi tekemiä nopeita luonnoksia. Monet niistä vaikuttavat siltä, että niillä on haluttu satirisoida ylimyksiä.
 |
| Kissamuumioita / British Museum, 2011 |
Minulle mielenkiintoisimmat aiheet muinaiseen Egyptiin liittyen ovat olleet nuoresta asti muumiointi ja muumiot (niin kuin kuvistakin näkyy, sain pari vuotta sitten toteutettua unelmani katsastamalla British Museumin muumio-osaston), joten ei ollut yllätys että tässäkin kirjassa kyseinen kappale oli suosikkini. Kappale oli tosin melko lyhyt, joten hieman jäi kaivertamaan josko kissamuumioista löytyisi vieläkin enemmän tietoa.
Joka tapauksessa, muitakin eläimiä muumioitiin, mutta kissan uskonnollinen merkitys takasi sen, että on löydetty esimerkiksi kokonainen kissahautausmaa täynnä niiden jäännöksiä. On kuitenkin syytä muistaa, että egyptiläiset eivät palvoneet itse eläintä, vaan eläin edusti jumalien olomuotoa. Jotkut jumalat esitettiin useamman eläimen hahmoisina, ja yleensä vartalot olivat ihmisen (Bastet on tunnetuin kissahahmoinen jumalatar). Surullisin muumiointiin liittyvä puoli on se, että muumiotutkimusten mukaan useilta nuorilta kissoilta oli taitettu niskat tai ne oli kuristettu, eli harva kuoli luonnollisesti. Egyptiläiset luultavasti suhtautuivat jumalallisiinkin eläimiin käytännöllisesti: kissojen lisääntymistä haluttiin rajoittaa tai uhraamisesta kiinnostuneita pyhiinvaeltajia haluttiin miellyttää.
Malekin kirja on suositeltava niin kissoja kuin historiaakin rakastaville. Egyptiläisen yhteiskunnan muotoutuminen kerrataan lyhyesti alussa ja uskonnosta sekä taiteesta kerrotaan perusasiat, jotta kissojen aseman voi asettaa oikeaan kontekstiin. Kokonaisuudessaan äärettömän mielenkiintoinen ja sivumääränsä ansiosta kuitenkin suhteellisen kevyenä pysyvä tietoisku.
Malekin kirja on suositeltava niin kissoja kuin historiaakin rakastaville. Egyptiläisen yhteiskunnan muotoutuminen kerrataan lyhyesti alussa ja uskonnosta sekä taiteesta kerrotaan perusasiat, jotta kissojen aseman voi asettaa oikeaan kontekstiin. Kokonaisuudessaan äärettömän mielenkiintoinen ja sivumääränsä ansiosta kuitenkin suhteellisen kevyenä pysyvä tietoisku.
* * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti