 |
| The Forsyte Saga 872 s. |
Nuo lukemattomat hahmot, jotka kulkivat tietään lamppujen ja liikehtivien pilvien alla, olivat joka ainoa kevään kosketuksesta saaneet jotakin levotonta siunausta. Ja joka ainoa oli, niinkuin nuo klubiherrat, jotka olivat heittäneet päällystakit hartioiltaan, viskannut yltään jotakin säädystään, uskomuksistaan ja tavoistaan ja ilmaisi - hattunsa asennossa, naurussaan tai hiljaisuudessaan - yhteenkuuluvaisuutensa toisten kanssa tämän intohimoisen taivaan alla.
Bosinney ja June astuivat teatteriin hiljaisina ja nousivat paikoilleen yläaitioihin. Näytäntö oli juuri alkanut, ja puolipimeä huone kaikkialta kurkistelevine olentoineen näytti suurelta puutarhalta, jonka kukat kääntyvät aurinkoa kohti.
Rikas mies / The Man of Property (1906)
Välikertomus: Erään Forsyten intiaanikesä / Indian Summer of a Forsyte (1918)
Kahleissa / In Chancery (1920)
Välikertomus: Herääminen / Awakening (1920)
Vuokralla / To Let (1921)
June Forsyten ja arkkitehti Philip Bosinneyn kihlajaiset, vuosi 1886. Vanhan Jolyonin talo on täynnä Forsyteja kukoistuksensa huipulla. He ovat kuitenkin kuin lauma eläimiä, jotka haistavat keskuudessaan tunkeilijan. Bosinney kuuluu johonkin toiseen lajiin, jonka ei kuuluisi olla arvokkaan viktoriaanisen suvun kutsuilla. Tästä kesäkuun päivästä lähtien pyörät lähtevät pyörimään, murentaen hiljalleen Forsytein suvun arvovaltaa ja jäykkyyttä. Eräs rakkaussuhde käynnistää tapahtumasarjan, joka vaikuttaa kauas seuraaviin sukupolviin.
Sukusaaga tarkastelee miten muutosten kauaskantoisuus muokkaa jokaista henkilöä ja jokaista sukupolvea omalla tavallaan. Asianajajana työskentelevä Soames pitää Irene-vaimoaan omaisuutenaan. Kauniina esineenä, jota on mukava ihastella ja näyttää muille, kuten tauluhuoneeseen kerättyjä taideteoksia. Avioparin välejä kuitenkin hiertää Irenen kalsea välinpitämättömyys, jota Soames ei ymmärrä, koska ei näe vaimonsa silmien takana piileskelevää vapaudenkaipuuta. Jolyon vanhempi taas tuntee olonsa yksinäiseksi, ja yrittää paikata välejään poikansa Jolyonin kanssa, joka irrottautui Forsyten suvusta jättämällä vaimonsa ja lapsensa halutessaan perustaa perheen toisen naisen kanssa. Nuorempi Jolyon ei pidä elämää liikeasiana kuten muut Forsytet.
Vaikka ihmiset ovat sarjassa suurimmaksi osaksi kylmiä oman edun tavoittelijoita, luonto jatkaa omaa hiljaiseloaan. Lontoota ja sen ympäristöä kuvataan suurimmaksi osaksi juuri luonnon kautta: rakastavaiset kukkien huumaavan tuoksun syleilyssä, tanssiaisiltana valaistujen rakennusten ylle levittäytyvä tähtitaivas, Robin Hillin vehreät maisemat jne. Ympäristön ikiaikaisuus ja kauneus sai toivomaan, että Forsytetkin vihdoinkin ymmärtäisivät, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, mutta näiden käytännöllinen sokeus ei tietenkään ole parannettavissa kauneudella.
Romaanisarjan tunnelma on viipyilevää ja herkkää. Suvun kietoutumista maailman muuttumiseen viktoriaanisesta aikakaudesta 20-luvun sykkivän moderniin yhteiskuntaan Galsworthy kuvaa tarkkanäköisesti. Vanhanaikaisia ajatuksia tomutetaan, mutta eräät jumiutuvat sitkeästi ahtaaseen käsitykseen ihmisyyden prioriteeteista. Soamesia haluaa ensin sääliä, mutta erään tapahtuman jälkeen se on mahdotonta, ja miestä haluaa vain läimäyttää poskelle ja ravistella heräämään todellisuuteen.
Suvun jäseniä luonnollisesti menetetään matkan varrella, mutta omistushalu ja oman edun tavoittelu säilyvät. Anteeksianto, sokeus, vanheneminen, naisen asema... Teemoja on runsaasti, mutta ne muotoutuvat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Näin muutama vuosi sitten kirjasarjasta tehdyn uudemman 2000-luvun minisarjan, mutta saagan luettuani en ole enää lainkaan varma, että se oli niin hyvä kuin millaisena sen nyt muistan. Miten kukaan voi vangita Galsworthyn surumielisen sukutarinan television tai elokuvan kehyksiin? Voisin yrittää ikuisesti määritellä tämän herättämiä tunteita, mutta en siltikään pystyisi aivan pukemaan niitä sanoiksi. Olo on viimeisen sivun jälkeen ahdistava, surullinen, helpottunut, haikea. Huolimatta henkilöiden monista vioista on erittäin vaikeaa heittää heille hyvästit monen viikon lukurupeaman jälkeen.
Sukusaaga tarkastelee miten muutosten kauaskantoisuus muokkaa jokaista henkilöä ja jokaista sukupolvea omalla tavallaan. Asianajajana työskentelevä Soames pitää Irene-vaimoaan omaisuutenaan. Kauniina esineenä, jota on mukava ihastella ja näyttää muille, kuten tauluhuoneeseen kerättyjä taideteoksia. Avioparin välejä kuitenkin hiertää Irenen kalsea välinpitämättömyys, jota Soames ei ymmärrä, koska ei näe vaimonsa silmien takana piileskelevää vapaudenkaipuuta. Jolyon vanhempi taas tuntee olonsa yksinäiseksi, ja yrittää paikata välejään poikansa Jolyonin kanssa, joka irrottautui Forsyten suvusta jättämällä vaimonsa ja lapsensa halutessaan perustaa perheen toisen naisen kanssa. Nuorempi Jolyon ei pidä elämää liikeasiana kuten muut Forsytet.
Vaikka ihmiset ovat sarjassa suurimmaksi osaksi kylmiä oman edun tavoittelijoita, luonto jatkaa omaa hiljaiseloaan. Lontoota ja sen ympäristöä kuvataan suurimmaksi osaksi juuri luonnon kautta: rakastavaiset kukkien huumaavan tuoksun syleilyssä, tanssiaisiltana valaistujen rakennusten ylle levittäytyvä tähtitaivas, Robin Hillin vehreät maisemat jne. Ympäristön ikiaikaisuus ja kauneus sai toivomaan, että Forsytetkin vihdoinkin ymmärtäisivät, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, mutta näiden käytännöllinen sokeus ei tietenkään ole parannettavissa kauneudella.
Romaanisarjan tunnelma on viipyilevää ja herkkää. Suvun kietoutumista maailman muuttumiseen viktoriaanisesta aikakaudesta 20-luvun sykkivän moderniin yhteiskuntaan Galsworthy kuvaa tarkkanäköisesti. Vanhanaikaisia ajatuksia tomutetaan, mutta eräät jumiutuvat sitkeästi ahtaaseen käsitykseen ihmisyyden prioriteeteista. Soamesia haluaa ensin sääliä, mutta erään tapahtuman jälkeen se on mahdotonta, ja miestä haluaa vain läimäyttää poskelle ja ravistella heräämään todellisuuteen.
Suvun jäseniä luonnollisesti menetetään matkan varrella, mutta omistushalu ja oman edun tavoittelu säilyvät. Anteeksianto, sokeus, vanheneminen, naisen asema... Teemoja on runsaasti, mutta ne muotoutuvat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Näin muutama vuosi sitten kirjasarjasta tehdyn uudemman 2000-luvun minisarjan, mutta saagan luettuani en ole enää lainkaan varma, että se oli niin hyvä kuin millaisena sen nyt muistan. Miten kukaan voi vangita Galsworthyn surumielisen sukutarinan television tai elokuvan kehyksiin? Voisin yrittää ikuisesti määritellä tämän herättämiä tunteita, mutta en siltikään pystyisi aivan pukemaan niitä sanoiksi. Olo on viimeisen sivun jälkeen ahdistava, surullinen, helpottunut, haikea. Huolimatta henkilöiden monista vioista on erittäin vaikeaa heittää heille hyvästit monen viikon lukurupeaman jälkeen.
* * * * *
Suomentaja: Tyyni Tuulio
Osallistuu haasteeseen: Klassikot
Oih, kirjoitit tästä niin upeasti ja kutkuttavasti, että todella toivon, että joskus kaikkien lukupinojen jälkeen voisin päästä tätäkin teosta lukemaan. Kuulostaa uskomattoman hienolta romaanilta ja juuri minun lukumakuuni istuvalta. Kiitos postauksesta! :)
VastaaPoistaAnna, kiitos sinulle :) Pähkäilin arvion kanssa kauemmin kuin yleensä, mutta onneksi sain ilmeisesti välitettyä ajatuksiani muillekin. Uskon kyllä, että pitäisit tästä. Galsworthyn kirjoitustyyli on jotenkin 1800-lukulaista, vaikka saaga onkin kirjoitettu 1900-luvun alussa.
PoistaTämä on yksi lempikirjojani. Galsworthy kuvaa ihmisiä todella taitavasti. Tämä teki suuren vaikutuksen ja arviosi sai miettimään, että pitäisi lukea Forsyten taru uudestaan... Tällehän on myös jatkoa, joka kertoo Soamesin tyttärestä muistaakseni, mutta sitä en ole lukenut.
VastaaPoistaB. N., oho, jatko-osa! Se pitää lukea, kiitos tiedosta! Galsworthyn ihmiskuvaus on tosiaan taitavaa, toivottavasti innostut tämän lukemaan joskus uudestaan.
PoistaLuin kesällä Galsworthyn Omenapuun ja ihastuin sen kerrontaan. Sitten löysin Forsytein tarun divarista ja se on poltellut siitä asti. Kirja sopisi Jokken Nobelistit-haasteeseenkin.
VastaaPoistaElina, niin muuten sopisi, toivottavasti luet tämän jossain vaiheessa kun olisi mukavasti haasteainestakin :)
PoistaForsytein taru on ihastuttava kirja, ja olen tykännyt myös tv-sarjana tästä. Olipa mukava postaus, tuli semmoinen olo, että tämä pitäisi nyt lukaista uudestaan ja nautiskella. :)
VastaaPoistaMarikaOksa, kiitos! Mukavaa tietää, että olen innostanut ainakin muutamaa ihmistä lukemaan tämän joko ensimmäistä kertaa tai uudemman kerran :) Minä voisin vuorostani katsoa minisarjan uudestaan, ja ehkä katsoa sen vanhemmankin version.
PoistaMinullekin tämä on tuttu siitä uusimmasta TV-sarjasta. :) Englanninkielinen halpispokkariversio on lojunut jo pidempään hyllyssä. Ehkä jossain vaiheessa saan myös luettua...
PoistaMullakin on Marjaana tämä hyllyssä englanninkielisenä parin euron pokkarina, mutta silloin kun tämän luin teki jostain syystä mieli lukea suomeksi. Ehkä sitten toisella kerralla englanniksi :)
Poista