308 s. |
”Sinä,
poika-raasu, olet saanut tuntea mikä Pariisi oikeasti on”, famulan
äänensävy oli niin lämmin ja äidillinen, että en loukkaantunut hänen
sekaantumisestaan asioihini. Niinpä hän jatkoi: ”Pariisi on iilimato,
joka imee ihmisestä ydinmehun. Se tarjoilee maailman ihmeitä ja
houkuttaa menestyksen lupauksilla, mutta imee palkakseen nuoruuden,
uskon ja elinvoiman.” Pysähdyin kuuntelemaan häntä. ”Se houkuttelee
luokseen etkä huomaa olevasi ansassa ennen kuin se on jo niskassasi,
lupaa suuruutta mutta lytistää ja murskaa, kunnes sinusta on jäljellä
vain kitkerä kuori. Mutta sinussa, nuorukainen, on vielä elämää
jäljellä. Sinä pääsit pois ajoissa. Sinä, ja tämä hieno hevonen tässä.
Olette turvassa siellä Pohjoisen uskottomien kidassa.”
On vuosi 1425. Turun piispan Maunu Tavastin ottopoika Olavi Maununpoika lähtee opiskelemaan Pariisiin. Kaupunki on aivan muuta mitä tämä on odottanut, ja asioita mutkistaa vielä salaperäinen Miracle de Servières. Kesä Miraclen perintölinnassa Etelä-Ranskassa muuttaa Olavin elämän peruuttamattomasti.
Helvetillä pelottelun ilmapiirissä ei ole mikään ihme, että Olavi ei uskalla kääntyä synnintuskissaan kenenkään puoleen, vaan rypee niissä omillaan. Olavi ei toki ole niitä kaikkein miellyttävimpiä ihmisiä, mutta itselleni käsitys päähenkilöön samaistumisesta tuntuu niin vieraalta, ettei se ole ikinä kuulunut kirjallisuuden arviointikriteereihini. Olavi vaikuttaa lähinnä epävarmalta itsetuntonsa kanssa kamppailevalta nuorelta, joka heitetään täysin erilaiseen ympäristöön erittäin hämmentävien uusien tunteiden keskelle. Nuori mies onkin kaikessa epätäydellisyydessään mielenkiintoinen päähenkilö, koska tämä ei osaa vielä täysin kyseenalaistaa muiden tuputtamia käsityksiä maailmasta, vaan joutuu kohtaamaan omat ennakkoluulonsa.
Beatrixin tulkitsin neuvokkaaksi ja itsevarmaksi naiseksi, joka halusi itsemääräämisoikeuden, mutta
kuitenkin aikakautensa naisille asetettujen odotuksien puitteissa.
Vaikka tämä ei siis murtautunut keskiaikaisen naiskuvan kuplasta, sai
tämä silti jossain määrin elämälleen sisältöä ja mahdollisuuden päättää omasta
ruumistaan.
Paljon
lihallisempiakin kirjoja lukeneena en oikein osannut hätkähtää
kuvattuja ruumiintoimintoja, ja olin todella iloinen sekä yllättynyt,
ettei keskiaikaa kuvattu taas kerran puhtoisena ritarien ja prinsessojen
aikakautena. Keskiaika ei ollut pimeä, niin kuin usein kuuluu
toistettavan, mutta ei se myöskään ollut jalo kiiltävien haarniskojen
aikakausi. En tietysti ole mikään keskiajan asiantuntija, mutta
käsittääkseni Kauniston tulkinta on paljon lähempänä totuutta. Kestän
muutenkin vapaana liihottelevan liioittelun paljon paremmin kuin
yltiöpäisen vaaleanpunaisen idealismiromantiikan. Keskiajalla oltiin
paljon sivistyneempiä kuin usein luullaan, mutta kaksinaismoralismikin
riehui yltiöpäisenä (erityisesti kirkon piirissä) ja ainakin rahvaan keskuudessa lihallisuus oli
näkyvää.
Kirjassa oli kauttaaltaan lähes karnivalistinen sävy. Olin varmasti huvittava näky kahvilassa istuessani kun yritin parissa kohtaa pidätellä naurua naama punaisena. Seksuaalisuus ei ole itsetarkoituksellista, vaan tarina pysyy tasapainossa myös riettauden ulkopuolella. Ihmettelen itse asiassa kovasti miten kohtuuttoman paljon painoarvoa seksuaalisuuden kuvaus on keskusteluissa saanut. Eivätkö ihmiset ole tottuneet tällaiseen, vai mistä kiikastaa? Sitä itseään ei joka tapauksessa ole edes paljon, eli ei ehkä sen takia kannata säikähtää ja jättää tätä lukematta.
Kirjassa oli kauttaaltaan lähes karnivalistinen sävy. Olin varmasti huvittava näky kahvilassa istuessani kun yritin parissa kohtaa pidätellä naurua naama punaisena. Seksuaalisuus ei ole itsetarkoituksellista, vaan tarina pysyy tasapainossa myös riettauden ulkopuolella. Ihmettelen itse asiassa kovasti miten kohtuuttoman paljon painoarvoa seksuaalisuuden kuvaus on keskusteluissa saanut. Eivätkö ihmiset ole tottuneet tällaiseen, vai mistä kiikastaa? Sitä itseään ei joka tapauksessa ole edes paljon, eli ei ehkä sen takia kannata säikähtää ja jättää tätä lukematta.
Kaunisto
ei pelkää koskettaa kirkollisia aiheita ja kyseenalaistaa kirkon ajatusten
auktoriteettia. Onko piispa kovinkaan pyhä, jos tämä unelmoi naisen
rinnuksista ripin aikana? Ilahduin oikeastaan kaikista Kauniston esiin
ottamista aiheista: kirkon tekopyhyyden ja naisen käsittämättömän
aseman lisäksi sukelletaan keskiaikaiseen opiskelijakulttuuriin.
Muistan lukeneeni aiemmin, miten papiksi opiskelevat olivat niitä
kaikkein pahimpia örveltäjiä. Olavi Maununpojan vaiheet ovat omien opiskelujeni kautta tuttuja, mutta vain pääpiirteittäin. Pidin siitä,
että Kaunisto on valinnut oikean historiallisen henkilön romaanisarjansa keskukseen. Taitava
kirjailija osaa kyllä
käyttää hyväkseen historiallisen henkilön elämänvaiheita tarinan runkona
tekemättä tarinasta liian ennalta arvattavaa. Vaikka tietäisi
lopputuloksen, pystyy silti
uppoutumaan täysillä tarinan lumoihin.
Alun
johdanto on kirjoitettu hengästyttävän kauniisti, aivan kuin lukisi
jotain oikeaa keskiaikaista tekstiä. Loput kirjasta onkin
tavanomaisempaa proosaa, mutta siinä on silti keskiaikaista henkeä
kekseliäine sanastoineen. Kirja ei kuitenkaan ole itselleni täysin
napakymppi, koska juoni jäi aika ohueksi ja päällimmäisenä jäi mieleen
matkanteko. Kokonaisuudessaan silti hieman keskitasoa parempi
historiallinen romaani, ja ylipäätään todella rohkea
sovinnaisuussääntöjä rikkova kirja, jossa on sekä syvyyttä että
rehevyyttä kontekstisoituneena tarkkanäköiseen ajankuvaan.
* * *
Arvostelukappale Gummerukselta Milja Kaunisto Facebookissa
Hieno plokkaus ja kirja tuli elävänä mieleen, vaikka sen lukemisesta on jo aikaa ja jatkokirja odottaa lukuvuoroa. Pidin kirjasta neljän tähden verran, joten lukukokemus on ollut hieno.
VastaaPoistaKirja sijoittuu 1400-luvulle, jolloin naisen asema oli aika heikko. Mielestäni kirjailija on nostanut juuri naisen asemaa esille tai sitten olin itse kiinnostunut juuri niistä asioista. Nainen ei saanut koulutusta ja perinnöt menivät miehille ja tytöt naitettiin nuorina jne.
Uskottava ajankuvaus, sillä noitavainoineen tuo aika oli raakaa aikaa.
Mai, naisen asema on tosiaan yksi teemoista, ja varsinkin Olavin mielipiteissä kiteytyy hyvin se millaisena naista keskiajalla pidettiin. Kannattaa jatkaa lukemista, itse luen parhaillaan jatko-osaa ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.
PoistaMinulle Synnintekijä oli pikkuisen liian ronski. En olisi tosiaankaan tainnut nauttia elosta keskiajalla. Sarjan toinen osa Kalmantanssi on minulla jo pitkällä ja siitä tykkään enemmän, vaikka sinänsä teemat ovat pysyneet samana. Teksti on vain vähemmän hengästyttävää, mikä sopii minulle paremmin.
VastaaPoistaPihi nainen, minäkin luen parhaillaan Kalmantanssia, ja se vaikuttaa ainakin juonellisesti paljon hiotummalta. Saa nähdä mitä siitä pidän, olen kuitenkin vasta viidenkymmenen sivun tienoilla.
Poista