11. tammikuuta 2015

Salaperäinen vieras - Mark Twain (1916)

The Mysterious Stranger
114 s.
Strange, indeed, that you should not have suspected that your universe and its contents were only dreams, visions, fiction! Strange, because they are so frankly and hysterically insane—like all dreams: a God who could make good children as easily as bad, yet preferred to make bad ones; who could have made every one of them happy, yet never made a single happy one; who made them prize their bitter life, yet stingily cut it short; who gave his angels eternal happiness unearned, yet required his other children to earn it; who gave his angels painless lives, yet cursed his other children with biting miseries and maladies of mind and body; who mouths justice and invented hell—mouths mercy and invented hell—mouths Golden Rules, and forgiveness multiplied by seventy times seven, and invented hell; who mouths morals to other people and has none himself; who frowns upon crimes, yet commits them all; who created man without invitation, then tries to shuffle the responsibility for man's acts upon man, instead of honorably placing it where it belongs, upon himself; and finally, with altogether divine obtuseness, invites a poor, abused slave to worship him!

Mark Twain tunnetaan parhaiten Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin luojana, mutta nykyään myös tämän uskontoa kritisoivia (laajalti postuumisti julkaistuja) teoksia arvostetaan. Itse en ole vieläkään lukenut Twainin kuuluisimpia romaaneja, ja hyllystäni löytyvän Matkakirjeitä Maasta ostin aikoinaan pelkästään kiinnostavan aihepiirinsä vuoksi, kirjailijaa sen enempää noteeraamatta. Sarkastinen esseekokoelma julkaistiin vasta vuonna 1962, 52 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen, mutta onneksi Salaperäisen vieraan julkaisu ei viivästynyt kuin kuusi vuotta (Savukeidas julkaisi tarinan suomeksi vuonna 2011).

Twainin viimeisestä (pienois)romaanista on olemassa viisi eri versiota, joista neljä ensimmäistä eivät koskaan valmistuneet (yhdessä niistä Huckleberry ja Tom seikkailevat Saatanan kanssa) ja viides on Twainin elämäkerturin Albert Painen peukaloima. Paine yhdisti jostain syystä kolme Salaperäisen vieraan luonnosta, lisäsi sekaan omaa tekstiä, keksi uuden henkilön ja julkaisi koko paketin. Huijaus paljastui vasta yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Niin, olo oli kieltämättä aika huijattu kun sain asiasta tietää. Kaikki versiot kuitenkin sisältävät Twainin omat ajatukset uskonnosta, joten ehkä se runko ei ole tässä tapauksessa niin tärkeää kun päämäärä ja ydinajatus on sama.

Salaperäisen vieraan juoni onkin aika heppoinen, koska se toimii kevyenä kehyksenä moraalipohdinnoille ja ajatuksille ihmisistä. Pieneen itävaltalaiseen Eseldorfin ('esel' = idiootti, 'dorf' = kylä) kylään saapuu vuonna 1509 enkeli, jonka setä on se ainoa oikea Saatana. Paitsi enkelinkin nimi on Saatana ja tämä Saatana alkaa viettää aikaa Theodorin ja tämän ystävien kanssa. Kylän elämä järkkyy kun Saatana muokkaa kyläläisten elämänkaaria.

"Eseldorf was a paradise for us boys. We were not overmuch pestered with schooling. Mainly we were trained to be good Christians; to revere the Virgin, the Church, and the saints above everything. Beyond these matters we were not required to know much; and, in fact, not allowed to. Knowledge was not good for the common people, and could make them discontented with the lot which God had appointed for them, and God would not endure discontentment with His plans."

Jos vielä nykyään uskonnon kritisointi otetaan henkilökohtaisesti ja suoranaisena vainona, voi arvata millainen haloo Twainin romaanista olisi syntynyt hänen aikanaan. Kun isä Peterin väitetään sanoneen, että Jumala on itse hyvyys ja löytää keinon pelastaa kaikki ihmiset, Twain viittaa siihen jokseenkin huvittavana asiana. Saatana on hyvin puettu ja komea nuorukainen sekä viehättävästi käyttäytyvä, ja sanoo olevansa synnitön ja vailla moraalia. Raha-asioissa hurskainkin kyläläinen luottaa mieluiten kultakolikoita luovaan ja näin perheen taloutta parantavaan kissaan kuin arkkienkelin rukoiluun. Kun kaltoin kohdeltu koira yrittää saada kyläläisten huomion, jotta he pelastaisivat koiran rotkoon pudonneen isännän, Saatana kyseenalaistaa ihmisten luonteen. Miksi koirilta evätään pääsy taivaaseen, vaikka ihmiset itse rankaisevat sekä harhaoppisia että viattomia?

Tähän koko tarinakin kiteytyy. Saatanan mielestä ihmiset ovat lampaita ja suhtautuu näihin välinpitämättömästi. Ihmiset tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, mutta valitsevat silti usein väärän. Ihmisten sisällä asuu jo valmiina julmuus ja itsekkyys, ja Saatana käyttää sitä vain hyväkseen. Ihmisen elämä ei ole ennalta määrätty, mutta jokainen teko -  suuri tai pieni, hyvä tai paha - johtaa toiseen. Saatanalle - ja ehkä koko universumille - ihmiset ovat kuin saviesineitä, joita riepotellaan ympäriinsä, tuhotaan ja pelastetaan.

Salaperäinen vieras on terävää ihmisten hyväuskoisuuden ja uskonnon kritiikkiä, jossa sanotaan asiat suoraan turhia kiertelemättä. Twain lataa sen verran painavaa asiaa, että romaani tuntuu oikeastaan enemmän esseeltä, mutta se ei suinkaan ole haitta. Uskonto antaa ihmisille tarkoituksen ja helpon selityksen olemassaoloon sekä tietyllä tapaa lohtua, mutta onko oikein, että sitä käytetään myös tekosyynä omille pahoille teoille tai palkinnon toivossa tehdyille hyville teoille? Uskonnon kaksinaismoralismi ja ihmisten julmuus eivät koskaan katoa, vaan ne tulevat aina olemaan (uskontojenkin parista löytyvien) hyvyyden ja ei-tuomitsevuuden rinnalla. Ravisteleva kyseenalaistaminen on aina hyvästä, tulee se sitten sadan vuoden takaa tai nykypäivästä käsin. Twain kehottaa uneksimaan parempia unia, koska todellisuus on vain illuusio.

Lopuksi vielä yksi lainaus, josta käy hyvin ilmi miten ajattomia Twainin pohdinnat ovat. Romaanin keskeneräisyys ja lievä juonellinen sekavuus eivät merkitse loppujen lopuksi mitään.

"Next the statesmen will invent cheap lies, putting the blame upon the nation that is attacked, and every man will be glad of those consciencesoothing falsities, and will diligently study them, and refuse to examine any refutations of them; and thus he will by and by convince himself that the war is just, and will thank God for the better sleep he enjoys after this process of grotesque selfdeception."

* * * * *

Osallistuu haasteeseen: Kirjallinen maailmanvalloitus (Itävalta)

9. tammikuuta 2015

Kolmetoista (Neiti Marple #2) - Agatha Christie (1932)

The Thirteen Problems
315 s.
She paused and then added with a slight shiver. ‘It would be so dreadful—so very dreadful—if an innocent person were to be hanged.’
    ‘What on earth—’ cried Sir Henry, startled.
    She turned a distressed face upon him.
    ‘I may be wrong about that—though I don’t think so. Inspector Drewitt, you see, is really an intelligent man. But a mediocre amount of intelligence is sometimes most dangerous. It does not take one far enough.'  - - -
    Fumbling a little, Miss Marple opened a small reticule, took out a little notebook, tore out a leaf, carefully wrote a name on it and folding it in two, handed it to Sir Henry.  - - -
    ‘Well, well,’ he said. ‘Rather an extraordinary business, this. I’ve never done anything like it before. But I’m going to back my judgment—of you, Miss Marple.’

Neiti Marple -tarinat jatkuivat novellikokoelmalla, jonka kolmestatoista mysteeristä osa liittyy löyhästi toisiinsa. Kuusi ensimmäistä kerrotaan neiti Marplen kotona, jonne on kerääntynyt joukko eri aloilta olevia ihmisiä (mm. Marplen sisarenpoika Raymond West ja Scotland Yardista eläkkeellä oleva Sir Henry Clithering, joista molemmat esiintyvät myös muissa Marple-tarinoissa). Vieraat perustavat tiistai-illan klubin, jossa jokainen kertoo vuorollaan joka viikko jonkin oikeasti tapahtuneen mysteerin ja muut yrittävät ratkaista sen. Sanomattakin on selvää, että neiti Marple vetää joka kerta pidemmän korren, niin kuin muissakin kokoelman novelleissa. Seuraavat kuusi kerrotaan vuotta myöhemmin eräillä illalliskutsuilla, ja viimeisessä novellissa eräs St. Mary Meadin paikallinen tyttö on hukuttanut itsensä. Neiti Marple kuitenkin kertoo Clitheringille kyseessä olevan murha ja syyllinenkin on neidin tiedossa, vaikka todisteita tällä ei ole.

Olen lukenut aiemmin kaksi Christien novellikokoelmaa, ja Kolmetoista oli tähänastisista ylivoimaisesti parhain. En silti taaskaan täysin lämmennyt novellimuodolle, joka ei anna paljoa tilaa romaaneista tutulle miljöön, juonen tai henkilöiden luonteiden rakentamiselle. Kevyeen mysteerin nälkään novellit sopivat kuitenkin hyvin, ja mahdollinen toisteisuuskaan ei haittaa jos malttaa lukea vaikka yhden tai kaksi tarinaa päivässä.

Suosikikseni nousi viimeinen novelli Death by Drowning, jossa selvitetään edellä mainitun paikallistytön eli Rose Emmottin murhaa, ja jossa on myös monien muiden kokoelman novellien tapaan ainesta kokonaiseksi romaaniksi tai tv-sovitukseksi (The Blue Geraniumista onkin jo tällainen tehty). Neiti Marple jää alun jälkeen taka-alalle kun Clithering osallistuu tämän puolesta tutkimuksiin. Christie johtaa jälleen lukijaa taidokkaasti harhaan leikkimällä lukijan oletuksilla.

Tähän liittyen: olen törmännyt siihen, että joskus lukijat ovat tunteneet olonsa huijatuiksi Christien kirjojen parissa. Todellisuudessa useat mysteerit ovat selvitettävissä, jos varoo tekemästä liikaa olettamuksia ja kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin (logiikka selviää viimeistään silloin kun selailee sivuja taaksepäin). Kirjailijan tarkoitus ei siis ole saattaa lukijaa naurunalaiseksi, vaan hämmennys kertoo vain siitä, miten taitava Christie on vetämään lukijan huomion toisaalle ja piilottamaan ratkaisun rivien väliin. Jotkut sanovat tätä huijaamiseksi, minä sanon nerokkuudeksi, jota odotan aina hyvältä dekkarilta. En ole vielä kertaakaan arvannut syyllistä oikein Christien tarinoissa, ja mielestäni tätä pitää vain juhlia eikä harmitella.

* * *

Osallistuu haasteeseen: I Spy (Numero) ja Agatha Christie 125 vuotta

7. tammikuuta 2015

Mennyttä ja tulevaa

Heippa lukijat, pitkästä aikaa! Bloggaus on viime aikoina vähän jäänyt, mutta uutta tarmoa on tullut nyt  tähän hommaan sen verran, että tällä sivulla tulee varmasti vierailtua vähän ahkerammin. Perustettuani blogin lupasin itselleni, etten aio ottaa tästä(kään) yhtään stressiä, mikä tulee tästä lähin näkymään siten, että tauoista tai kirjoittamisen nihkeydestä en aio erikseen ilmoitella. En ikinä lopettaisi blogiani sanomatta mitään, joten jos jumi yllättää, niin ei hätää. Tulen kyllä aina jossain vaiheessa takaisin.

Viime vuonna luin yhteensä 121 kirjaa, joista oli tosin muutama yksittäisiä novelleja, eli ne kiinnostivat jostain tietystä syystä, mutta en halunnut lukea kirjailijalta kokonaista novellikokoelmaa. Sivuja luin Goodreadsin mukaan 26 076. En perinteisesti keskity blogissani tilastoihin, joten sanottakoon vain niin, että 2014 sisälsi enemmän mielenkiintoisia, palkitsevia ja koskettavia lukukokemuksia mitä pitkiin aikoihin. Alla kymmenen parasta lukemisjärjestyksessä (kaikista ei ole vielä arviota blogissa, mutta asia korjaantunee muutaman osalta lähipäivinä).

Forsytein taru (1906-21) - John Galsworthy
Pessi ja Illusia (1944) - Yrjö Kokko
Länsirintamalta ei mitään uutta (1929) - Erich Maria Remarque
The Lonely Doll (Edith #1) (1957) - Dare Wright
Se (1986) - Stephen King
Muumipappa ja meri (Muumit #8) (1965) - Tove Jansson
Goblin Market (1862) - Christina Rossetti
Jörö-Jukka (1845) - Heinrich Hoffmann
Kaunotar ja hirviö (1755) - Jeanne-Marie Leprince de Beaumont

Tästä voidaankin siirtyä sujuvasti jo alkaneeseen vuoteen, jolloin en todennäköisesti ehdi lukemaan kovin paljon, mutta en voinut silti (taaskaan) vastustaa kiusausta haasteiden kanssa. Kaikkiin en kuitenkaan aio paneutua samanlaisella intensiteetillä.

Annamin järjestämässä Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa luetaan kirjallisuutta Islannista, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Islanti on yksi unelmamatkakohteistani, mutta en jostain syystä ole koskaan lukenut ainuttakaan (!) islantilaista kirjaa, enkä edes mitään Islantiin sijoittuvaa. Tavoitteenani on lukea kaikista maista täydet neljä kirjaa, koska pohjoismaisen kirjallisuuden tuntemukseni on melko heikkoa (Goodreadsissa kyseisessä hyllyssä näyttäisi olevan lähinnä tietokirjoja, lastenkirjoja ja suomalaisia klassikkoja). Olen jo kerännyt kirjastoreissuja varten puhelimeeni listan mahdollisista kirjavaihtoehdoista (joista muutaman olen jo lainannut ja paria aloitellut), ja sitä kootessani Tanska osoittautui hankalimmaksi. Pohjoismaisia dekkareita ei kuitenkaan tulla vieläkään blogissani näkemään (en lukuisista yrityksistä huolimatta ole ikinä saanut luettua niitä loppuun).

Vaikka olenkin enemmän kaupunki-ihminen, niin Marilen Maalaismaisemia-haaste kuulosti sen verran kivalta ettei sitäkään voi jättää välistä. Haasteeseen kertyy varmasti luettuja kirjoja vähän kuin itsestään, koska olin joka tapauksessa aikonut lukea tämän vuoden aikana useita esimerkkilistallakin näkyvistä.

Loppuihin haasteisiin en aio hakea aktiivisesti luettavaa, vaan etenen "jos luettu kirja sopii kategoriaan" -periaatteella. Kiva olisi silti saada kaikki alkuun, joten vaatimattomana tavoitteena on saada luettua jokaiseen yksi kirja.

MarikaOksan blogista bongasin I Spy -haasteen, jota aion päivitellä myös Goodreadsiin. En ole ollut kahdeksan vuoden aikana hirveän aktiivinen sivuston ryhmissä, mutta ehkä tämän myötä innostun. Tarkoituksena on bongata kirjojen nimistä erilaisia sanoja, mikä ensin vaikutti helpolta, mutta tutkittuani tänään listaa vähän pidempään en olekaan enää ihan niin varma. 

Ompun Luetaan sateenkaari -haaste vaatiikin jo erilaisempaa tarkkaavaisuutta, koska en yleensä kiinnitä paljon huomiota kirjojen kansiin, joiden väreistä tässä pitäisi saada aikaan sateenkaari. Mukavan erilaisessa haasteessa on kuitenkin sopivasti vaihtelua ja valinnanvaraa. 

Ainon Idän pikajuna -haasteessa seurataan kyseisen junan reittiä, ja luulisin seikkailuhenkeä löytyvän ainakin Pariisin tai Istanbulin verran.

Lukumadon Lukuiloa!-haaste rohkaisee kirjoittamaan yleisellä tasolla kirjoista ja lukemisen ilosta. Kirjoitusten aihetta ei ole muutoin rajattu, joten vuoden aikana tulee varmasti paljon mukavia hetkiä, joista olisi mukava kirjoittaa. Kun vain muistaisi pitää haasteen mielessä.

Lukumäärällisesti haasteissa ei ole omalla mittapuullani kovin paljon luettavaa (kokonaistavoitteena on 80 kirjaa vuoden aikana, eli neljäkymmentä vähemmän kuin viime vuonna), joten jatkan luottavaisin mielin lomaani kirjan parissa.

Antoisaa Kirjan vuotta kaikille!