18. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III


On taas aika kesäisen yhteislukumaratonin.  Säännöt ja osallistujat voi tarkistaa Annamin blogista, mutta tarkoituksena on kuitenkin lukea rennosti sen verran kuin ehtii ja kykenee, joten kilpailu tämä ei missään nimessä ole.  Minä tartun kirjaan klo 00.00 iltapalan ja yhden The Sopranos -jakson jälkeen, ja päivitän tähän postaukseen edistymistäni.  Kuvassa on kirjapino, josta valitsen luettavaa puhtaasti fiiliksen mukaan.  Niin kuin varmasti huomasitte, maratonini on hieman erilainen kuin ennen, koska teemana on lastenkirjallisuus.  Halusin ottaa tällä kertaa vähän rennommin ja uppoutua yksinkertaisiin tarinoihin, joten päätin sitten ryövätä kirjaston lastenosaston.  Oikealla puolella on vielä lukemattomat Muumi-kirjat, jotka tulen joka tapauksessa lukemaan tämän kesän aikana.  Stephen Kingin Ihmissuden vuosi ja irlantilaiset kummitustarinat ovat lähinnä varalla jos haluankin yhtäkkiä vaihtelua ja kyllästyn teemalukemiseen.

Aiempaa maratonsatoa voi lueskella täältä.
Tsemppiä ja lukuiloa kaikille!

Klo 03.00
Desperon taru (2003) - Kate DiCamillo (kuvittanut Timothy Basil Ering), 259 s.
Pisteet:  * * * *  Suomentaja:  Pirkko Biström

Suloinen tarina pienikokoisesta, suurikorvaisesta ja sairaalloisesta Despero-hiirestä, joka on pettymys vanhemmilleen, mutta löytää lopulta rohkeutensa rakastuttuaan tarinoihin ja prinsessa Papuun.  Tarinat tuovat Desperon elämään kauneutta ja valoa, ja valo on kallisarvoista, koska maailma on pimeä.  Kuvitus sopii kokonaistunnelmaan ja sitoo tarinan perinteisiin satuihin.  Rottakohtaukset vaikuttavat aika hurjilta ja varmaan ymmärrettävästi pelottavat kaikkein pienimpiä, mutta en epäile etteivätkö ainakin jotkut lapset pystyisi myös käsittelemään tämän esiin ottamia teemoja:  vanhempien hylkäys, kaltoinkohtelu, ennakkoluulot, anteeksianto jne.  Vaikeitakin asioita on hyvä ottaa esiin lastenkirjoissa, eikä ylisuojella lapsia kaikelta pahalta.  Kaiken kaikkiaan tämä taitaa olla niitä lastenkirjoja, jotka herättävät keskustelua elämästä yleensä.  Jokainen ansaitsee rakkautta ja tulla hyväksytyksi omana itsenään.

- - -
Näin, hyvä alku lähtöviivalla.  Nyt nukkumaan ja aamulla jatketaan, öitä!
- - -
Tuli nukuttua vähän liian pitkään ja lukeminenkin käynnistyi vähän hitaasti.
- - -

Klo 14.39
Luettuja sivuja:  412
Maija Poppanen (1934) - P. L. Travers (kuvittanut Mary Shepard), 153 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Marikki Makkonen
Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat

Kirsikkatiellä, 1930-luvun Lontoossa, alkaa tapahtua kun Maija Poppanen lentää sateenvarjollaan Banksien perheen elämään.  Maija hoitaa lapsia jämäkällä otteella ja on turhamaisen lisäksi äkkipikainen.  Kireästä nutturasta huolimatta lasten arki  muuttuu uuden lastenhoitajan ansiosta taianomaisemmaksi, hauskemmaksi ja ihanan omituiseksi.  Arvostin eniten sitä, että Travers jättää Maijan mysteeriksi, joka tulee ja lähtee tuulen suunnan mukaan.  Maija on myös todella inhimillinen, joka selvästi haluaa opettaa lapsille maailman menoa ja pitää lapset suojeluksessaan vaarallisemmissa tilanteissa.  Vaikka en nyt ihan rakastunut tähän, niin mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa.  Piparkakkukohtaus oli ehdoton lemppari.

Klo 17.54
Luettuja sivuja:  544
Vaarallinen juhannus (Muumit #5) (1954) - Tove Jansson, 132 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Laila Järvinen
Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat

Muumilaaksossa asiat menevät päälaelleen, kun tulee tulva ja muumiperhe joutuu pakenemaan kodistaan.  Pidin aikoinaan tv-sarjassa todella paljon tässä kirjassa kuvatuista tapahtumista:  teatterin taiasta, yleisön saapumisesta veneillä, Nuuskamuikkusen edesottamuksista puistossa ja surullisen Vilijaanan tapaamisesta Muumipeikon ja Niiskuneidin kanssa.  Punaisena lankana kulkee erilaiset naamiot:  näytelmässä saa kokeilla erilaisia rooleja, Nuuskamuikkunen joutuu yhtäkkiä huolehtimaan lapsikatraasta ja esittämään perheenisää (vaikka se on selvästi epämukavaa) ja Muumipeikkoa sekä Niiskuneitiä luullaan rikollisiksi.  Tämä vaikuttaa myös olevan tähän mennessä hauskin lukemistani Muumeista.  Esimerkiksi Pikku Myyn tapa maalailla piruja seinille hihitytti useasti, ja Nuuskamuikkusen uhkaus hypätä järveen kun lapset saivat hermon kireälle sai naurahtamaan ääneen.  Olin myös havaitsevinani jonkinlaista kontrastia Mymmelin tyttären tiukoissa ja muumiperheen sallivammissa kasvatustavoissa.  Positiivisuutta kehiin!

- - -
Nyt alkaa vähän puutua.  Tähän väliin tarvitaan siis Stephen Kingiä herättäjäksi!
- - -

Klo 20.40
Luettuja sivuja:  671
Ihmissuden vuosi (1983) - Stephen King (kuvittanut Berni Wrightson), 127 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Annika Eräpuro

Tarker's Millsin pikkukaupungissa riehuu ihmissusi.  Veriteot lisääntyvät, mutta harva uskoo oikeasti kyse olevan ihmissudesta eikä asiaa tunnuta hirveästi edes tutkivan.  Pyörätuolissa istuvalla Marty Coslaw'lla on merkittävä rooli.  Aika perusihmissusitarina, josta King ei tunnu saavan mitään uutta irti, vaikka henkilöt ovatkin tuttuun tapaan kingmäisiä.  Amerikkalainen pikkukaupunki näyttää toimivan todella monessa romaanissa, ja niin myös tässä.  Kingin käsittelyssä kaupungissa on tosin sitä tiettyä tunnelmaa, johon palaan aina kerta toisensa jälkeen.  Viihdyttävä välipala siis, vaikka mitään erikoista ei kannata odottaakaan ja ihmissuden henkilöllisyydenkin arvaa jo alkumetreillä.

- - -
Taikatalvesta pystyin lukemaan vain 15 sivua, sitten ympäristön häiriötekijät alkoivat verottaa keskittymiskykyä.  Lasken sivumäärän maratonin saldoon, mutta jätän loput kirjasta mieluummin sellaiselle ajalle kun saan lukea rauhassa.
- - -

Klo 23.24
Luettuja sivuja:  908
Maija Poppanen tulee takaisin (1935) - P. L. Travers (kuvittanut Mary Shepard), 222 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Marikki Makkonen

Maija Poppanen saapuu takaisin lasten elämään leijan lennättämänä ja Kirsikkatiellä maagiset tapahtumat seuraavat taas toistaan.  Sama idea kuin edellisessä ja hauskoja juttuja tässäkin, mutta jos näitä lukisi yhtään enempää putkessa, niin samankaltainen rakenne ja toisteisuus häiritsisi vielä enemmän (esimerkiksi Janen huono päivä vertautuu Michaelin huonoon päivään ensimmäisessä osassa, ja Maija Poppanen kieltäytyy aina muistamasta tapahtumia).  Maija Poppasta ei onneksi vieläkään selitetä, koska liiallinen selittäminen veisi tarinan viehätysvoiman ja taianomaisuuden.

- - -
Näin, maraton paketissa!  Kiitos kaikille kommentoineille ja muille seuranneille, lähden muiden osallistujien blogeihin kierrokselle viimeistään huomenna.  Oli taas erittäin hauskaa, ja oli mukavaa huomata etten taaskaan stressannut turhia kellonajasta vaan pystyin lukemaan rennolla otteella.  Sivujakin kertyi ihan kivasti, vaikken mikään nopea lukija olekaan.

Hauskaa juhannusta!

24 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinullekin! Minä aloittelen omaani vasta huomenna, vaikka kovin kovasti itsekin ajattelin ensin kokeilla tuota keskiyöllä aloittamista mutta elämä tuli tielle. No huomenna sitten päivemmällä liityn mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri, ja tervetuloa sitten päivällä mukaan :) Saa nähdä pysynkö hereillä vai pamahtaako kirja naamaan :D

      Poista
  2. Tsemppiä maratonille. Minä jätän väliin tällä kertaa ja jään odottelemaan jos vaikka puolimaraton tai joku semmoinen on jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Vaihtoehtoisesti voit pitää oman maratonin ja vaikka kysellä jos joku innostuisi lukemaan samaan aikaan :) Minä ainakin olen hurahtanut näihin maratoneihin sen verran, että ehkä vielä tuon toisen yhteisen maratonin jälkeen innostun.

      Poista
  3. Hyvää matkaa! Ihmissuden vuosi on kyllä tosi lyhyt, hyvä välipala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hdcanis! Katsoinkin juuri, että tuossa läpyskässä on jopa sivun kokoisia kuvia, eli lyhyt kirja tosiaan :D

      Poista
  4. Oletpa sinäkin onnistunut keksimään hyvän aiheen teemamaratonille. :) Maratonpinosi kirjat vaikuttavat toinen toistaan houkuttelevammilta. Tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annami! Hyvin ainakin onnistuin valitsemaan aloituskirjan, huomenna on hyvä jatkaa tästä :)

      Poista
    2. Kiva huomata, että maraton sujui hyvin. Minulla on Maija Poppasista vain hämäriä muistikuvia, sillä kuuntelin niitä pienenä äänikirjoina, mutta muistan, että silloin ainakin tykkäsin kovasti. Vaarallinen juhannus olisi tarkoitus lukea maratonin jälkeen. :)

      Poista
    3. Minullakin on muuten jonkinlainen muistikuva Maija Poppasesta äänikirjana, esimerkiksi piparkakkukohtaus vaikutti todella tutulta. Vaarallinen juhannuskin oli kyllä hyvä, toivottavasti pidät :)

      Poista
  5. Tsemppiä maratonin suorittamiseen. Minä aloitan vasta iltapäivällä, mutta ehdinpä seurata muiden fiiliksiä matkan varrelta jonkin aikaa rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija! Minä ajattelin myös oman suoritukseni jälkeen käydä katsastamassa muiden edistymistä, saa sitten rauhassa lueskella kommentteja kirjoista kun itsellä ei ole enää lukemista.

      Poista
  6. Lukuiloa sinulle. Aloitan vasta iltapäivällä oman urakan. Kiva lueskella vielä muiden päivityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Minäkin tulen vakoilemaan muiden edistymistä kun olen saanut omani valmiiksi.

      Poista
  7. Tosi kiva teema! Itselläkin on pinossa muutama lasten-/nuortenkirja, mutta olisin voinut valita enemmänkin.
    Eikös tuosta Desperon tarusta ole tullut lastenelokuvakin?
    Tsemppiä maratoniin! :) Itse aloitan vasta tänään illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos fable! Jos Desperosta on tullut elokuva, niin sehän on ihan pakko nähdä. Kiitos vinkistä :) Ja lastenkirjoja on kyllä kieltämättä lueskella maratonilla myös muiden kirjojen lomassa. Kivan kevyitä välipaloja, vaikka olisivatkin ajatuksia herättäviä.

      Poista
  8. Oi, oi, sulla on ollut aivan ihania maratonkirjoja! Minäkin haluaisin lukea joskus Maija Poppasen! Aika hyvän lukusaldon sait – mulla oli hieman vähemmän luettuja sivuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, oli kyllä hieno maraton, keskiviikkona uudestaan! Ja Maija Poppanen oli aika suloinen kirja.

      Poista
  9. Melkein ostin aikoinaan tuon Irish Ghost Storiesin! Kerropa mitä olet mieltä, jahka saat joskus luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S., jep! Sisällysluettelon perusteella aika paljon tuttuja tarinoita, mutta toivottavasti loputkin ovat hyviä.

      Poista
  10. Tuo lukumaraton oli tosi hyvä kokemus. Teen sen heinäkuussa uudelleen, mutta valmistaudun paremmin. Aion pysyä ennalta valituissa kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kannattaa tosiaan valikoida hieman ennakkoon kirjoja, ja mieluiten vielä niin että mahdollisimman paljon valinnanvaraa ja mahdollisimman paljon erilaista, jos tekee välillä mieli vaikka vähän kevyempää tai jotain toisen tyyppistä. Onnea koitokseen, minullakin on jo vähän katsottuna kirjoja keskiviikkoa varten :)

      Poista