Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi emännöi taas naistenviikkohaastetta, johon minäkin pääsin sittenkin mattimyöhäisenä osallistumaan.
Viikon kunniaksi nostan esille teoksen Tove Janssonilta, joka on tietysti yksi lempikirjailijoistani, mutta joka oli myös yksityiselämänsä puolesta mielenkiintoinen ja inspiroiva ihminen. Tavoitteena on lukea jossain vaiheessa Janssonista jokin elämäkerta, koska en tiedä tästä läheskään tarpeeksi, mutta vielä tässä postauksessa olen kiinni iki-ihanissa muumeissa. Kirjat on luettu (ja omaksi ostettu, niin kuin osa varmaan Instagramista huomasi), mutta (kaikki kymmenen) sarjakuva-albumia odottavat vielä pöydällä lukuvuoroa. Näin kesän kunniaksi aloitin kuitenkin sarjakuviin tutustumisen elokuvaksikin päätyneestä Muumiperhe Rivieralla -tarinasta, joka on julkaistu erillisenä kirjasena.
Hyppäsin muutama päivä sitten pyörän selkään aamuneljältä ja polkaisin Ruissaloon. Peurat hyppivät pusikoissa ja katselivat varovasti vierasta kulkijaa, golfkentällä pari jänistä nauttivat aamusumusta, varis kellahti hiekkalinnakinastelun tuoksinassa vallihautaan ja räpiköi siellä hetken takkuinen vatsa taivasta kohti, joutsenpariskunta kellui hiljaksiin auringonnousun vaaleanpunaiseksi ja keltaiseksi värjäämässä vedessä.
Hiekassa tepsuttelevat jalat, laineiden liplatus, upean värinen taivas ja täydellinen hiljaisuus. Jäätyneistä varpaista huolimatta oli aika täydellinen hetki ottaa repusta esiin sarjakuvat sekä eväsleivät ja uppoutua muumien maailmaan.
Tarina alkaa siitä, kun Niiskuneiti lukee Rivieran loistosta ja saa Muumipapankin innostumaan. Muumimamma suostuu lähtemään, koska ajattelee heidän viihtyvän kotona paremmin kotiinpaluun jälkeen. Niin se aika monella meneekin. Arki maistuu erilaiselta ja virkistää eri tavalla, kun on päässyt lataamaan akkuja toisiin maisemiin. Miten käy muumien?
Niiskuneiti on taas sokaistunut kaikesta kauniista. Vaikka Audrey Glamour ajaa Rivieralla melkein muumien päälle, Niiskuneiti ei näe muuta kuin Glamourin upean ulkonäön ja filmitähtihohdon. Kalliit bikinitkin pitää saada, ja nopea keino tähän on tietenkin pelailla vähän uhkapelejä. Muumipeikko taas haikailee mustasukkaisena Niiskuneidin perään, eikä ymmärrä, miksi Niiskuneiti kaunistautuu nyt muita kuin häntä varten. Muumipappa innostuu vähän liikaakin iloliemistä, ja norsuveistos johtaa lopulta noloon tilanteeseen.
Muumien kohellus snobien kansoittamassa Etelä-Ranskassa on huvittavaa ja virkistävää, vaikka aluksi olikin outoa nähdä muumit muualla kuin tutussa ja kotoisessa Muumilaaksossa. Jansson onnistuu myös hyvin hienovaraisesti naureskelemaan rikkaiden oudolle mielenlaadulle. Muumien kohellus näyttäytyy eksentrisenä, kun heidän luullaan olevan rikkaita, mutta totuuden tultua ilmi kiinnostus häviää kuin savuna ilmaan. Köyhyyden jalostava vaikutuskaan ei taida ihan pitää paikkaansa, kun eräs miljonääri haluaa kokeilla nälkätaiteilijan uraa. Veneen alla nukkuminen ei taida olla miesparan mielikuvien mukainen elämäntapa, ja viinikin on oikeasti halpaa.
Varsinaisen Janssonin sarjakuvan lisäksi luin elokuvan käsikirjoitukseen perustuvan kirjan ja katsoin kotona Hanna Hemilän ja Xavier Picardin ohjaaman elokuvan. Kirja vaikutti lähinnä hätäiseltä elokuvaa ja alkuperäisen sarjakuvan ruutuja yhdistävältä kyhäelmältä, joka ei taida oikein kiinnostaa muita kuin lapsia ja elokuvasta pitäneitä. Sarjakuva päättyy vihreävetisen uima-altaan ja ruusun terälehdillä maustetun samppanjan perään haikailuun, kun taas kirjassa koko muumiperhe asettuu tyytyväisenä arkisiin askareihinsa ja rauha palautuu Muumilaaksoon. Elokuvaan on tämän lisäksi lisätty vielä outoa säätöä merirosvojen kanssa.
Vaikka pääidea ja suurin osa tapahtumista olivat samanlaisia, oli tietenkin Janssonin alkuperäisessä sarjakuvassa ehdottomasti sitä taikaa, jota tältä tarinalta hain (huolimatta siitä, että elokuvassa oli viehättävä tunnelmaan sopiva musiikki ja värit huokuivat etelän lämpöä).
Oli myös mielenkiintoista huomata, miten Muumimamman ja Niiskuneidin erilaisiin asioihin keskittyminen erottui vielä selkeämmin epätavanomaisessa ympäristössä. Muumimamman huolehtiva kotiäidin rooli säilyy jopa veneen alla asuessa, Niiskuneidin shoppailu ja haihattelu puolestaan sopivat enemmän Rivieran meininkiin. On kuitenkin huomattava, että Niiskuneiti ansaitsee omat rahansa, vaikkakin uhkapelaamalla, ja saa sen vuoksi pelastettua koko perheen pinteestä.
Entäs sitten se Riviera? Ihanat maisemat, aurinko, hieno arkkitehtuuri. Siinäpä mukavan loman perusainekset. Ei Ruissalokaan tietenkään huono paikka ole viettää heinäkuista arkiaamua.
