The Potter's Field (Chronicles of Brother Cadfael #17) - Ellis Peters (1989)

229 s.

'You are not the first, and will not be the last, to look back, nor the first nor the last to turn back, if that is what you choose.  Every man has within him only one life and one nature to give to the service of God, and if there was but one way of doing that, celibate within the cloister, procreation and birth would cease, the world would be depeopled, and neither within nor without the Church would God receive worship.  It behoves a man to look within himself, and turn to the best dedication possible those endowments he has from his Maker.  You do no wrong in questioning what once you held to be the right for you, if now it has come to seem wrong.  Put away all thought of being bound.  We do not want you bound.  No one who is not free can give freely.'

Muutama päivä sitten olin lähdössä mökille, ja koska tämänhetkisestä kirjastopinosta ei tehnyt mieli ottaa mitään mukaan, lähdin kirjastoon katsomaan jos siellä olisi lisää Amelia Peabodyn seikkailuja.  Kirjasto ei ilmeisesti kuitenkaan ole hankkinut niitä järjestyksessä (iik!), joten seuraava osa pitää siis ostaa jos aion vielä lukea niitä.  Sitten näin hyllyssä jotain kiinnostavaa:  romaaneja, joissa munkki tutkii rikoksia.  Munkki!  Näiden täytyy olla hyviä, ajattelin, ja jotain täysin erilaisempaa kuin se tylsyys joka on Ruusun nimi (1980).

Keskiajalle vuoteen 1143 sijoittuvan kirjan päähenkilönä rikoksia ratkoo siis veli Cadfael, joka on benediktiinimunkki.  Mysteeri alkaa, kun luostarille lahjoitetulta pellolta löytyy kyntötöiden yhteydessä luuranko, joka tunnistetaan pitkistä tummista hiuksista naiseksi.  Henkilöllisyyttä on kuitenkin mahdoton tietää, eikä luissa ole näkyvissä ulkoisia väkivallan merkkejä.  Tunsiko kenties murhaaja vainajan, koska tämän päälle oli asetettu risti?

Makasin laiturilla syöden mansikoita, kun ensimmäiset hiuskiehkurat tulivat esiin maasta.  Siitä lähtien olin koukussa.  En olisi voinut olla enempää väärässä yrityksissäni arvata syyllinen, vaikka loppuhan oli jälkeenpäin ajatellen täysin looginen, ja hengeltään tietyllä tavalla keskiaikainen.  Pidän yleensä siitä, että on vain murhaajan paljastaminen lopussa eikä koko ajan siihenastisten todisteiden jatkuvaa kertailua ja syyllisen arvailua, mutta tässä tapauksessa nautin silti Cadfaelin tutkinnan etenemisen seuraamisesta.

Jutun teki vieläkin mielenkiintoisemmaksi Cadfaelin luostarissa oleminen, koska tämänhän täytyi kysyä aina lupa muille kuin ammattiin liittyville retkille, ja sen vuoksi seriffi Hugh oli apuna ulkopuolisessa maailmassa.  Ei sillä että Cadfael olisi mestarietsivä.  Tällä ja Hughilla tuntui olevan saman verran aivotoimintaa, vaikka Cadfael olikin luonnollisesti se joka ratkaisi lopulta jutun.

Palkitsevan mysteerin lisäksi Peters on hyvä kirjoittaja.  Tämä kuvailee kauniisti ja elävästi ympäristöä ja luostarielämää, sekä punoo kerronnan sekaan ajatuksia elämästä ja uskonnosta (esimerkiksi kontrasti maallisen ja luostarielämän välillä oli erityisen kiinnostavaa).  Munkit ovat epätäydellisiä ja ihmisten käytös on uskottavaa sekä aikakauteen sopivaa.

Aivoissani on toimintahäiriö koskien keskiajan historiaa, joten kohdat joissa Peters selittää hiukan historiallista taustaa ei jäänyt ollenkaan päähän.  Ei mitään hajua kuka kuningas oli, ketkä taistelivat ja miksi jne.  Ongelma on kuitenkin pieni (eikä ollenkaan kirjailijan vika), koska näitä asioita ei tarvitsekaan ymmärtää pysyäkseen kärryillä juonessa.  Tosin huomionarvoista on, että Peters ei koskaan käynyt yliopistoa, vaan oli itseään kiinnostavissa aiheissa täysin itseoppinut, joka on erittäin kunnioitettavaa.

Sarjan kirjat voi onneksi lukea väärässä järjestyksessä, joka on aina plussaa (nytkään kirjastossa ei ollut esimerkiksi ensimmäistä osaa).  Laitan Petersin muistiin, jotta voin jatkaa Cadfaelin parissa kun tulee sellaisia päiviä, jolloin ei tee mieli lukea mitään kovin haastavaa mutta silti jotain vähän vakavampaa.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Rikoksen jäljillä