Ihmissusia ja muita otuksia + pari haastekoontia

Hauskaa halloweenia!

Vietin lukuhaasteiden loppuajan ihmissusien ja kauhuelokuvien parissa. Kauhukomediastaan Ihmissusi Lontoossa (1981) tunnettu John Landis koosti muutama vuosi sitten Elokuvan hirviöt (2011) -kuvateoksen, joka on ihan pätevä ja viihdyttävä katsaus leffamaailman örkkeihin. Jättisuuren kirjan sivuilta huokuu intohimo ja asiantuntemus, vaikka se sisältääkin aika tavanomaisia tuhanteen kertaan nähtyjä kuvakaappauksia. Kirja on oikeastaan pelkkä kuvallinen listaus erilaisista hirviöistä: jättiliskoista ja vampyyreista noitiin ja ihmishirviöihin kuten natseihin. Tekstiä on siis hyvin vähän, ja sekin koostuu suurimmaksi osaksi pienistä kuvateksteistä ja ajoittain leffojen laatua koskevista mielipiteistä.

Iso plussa kuitenkin siitä, että mukana on myös paljon vähän tunnettuja kuriositeetteja sekä roskaleffoja (sekä hyviä että huonoja sellaisia). Väliin on ripoteltu myös Christopher Leen, Joe Danten, David Cronenbergin, Sam Raimin, Guillermo Del Toron, Ray Harryhausenin, Rick Bakerin ja John Carpenterin haastattelut. Nämä ovat aika pintapuolisia jutusteluja hirviöistä ja tuhanteen kertaan käsitellyistä kysymyksistä tekijöiden omista lempielokuvista, mutta kirjan yleiseen tyyliin se sopii aika mukavasti. Voisin kuvitella, että teos sopii esimerkiksi niille, jotka haluavat tutustua kauhuelokuviin, joten sinänsä esittelytyyppinen sävy on ihan ok. Tosin John Landisin jankkaava ja johdatteleva haastattelutyyli alkoi pidemmän päälle ottaa kupoliin.

Pitää varmaan myös varoittaa sen verran, että joissain osioissa (esim. Mutaatiot) voi olla aika raakaa materiaalia. Siinä käy nimittäin aika pahasti, jos ongelmajätettä loiskahtaa päälle, kuten loistavassa RoboCopissa (1987). Mielettömät maskeeraukset, niitä olisi kiva päästä hypistelemään. Elokuvan hirviöt muistutti muutenkin taas siitä, että usein käsintehdyt tehosteet ovat tietokonetehosteita tehokkaampia ja eläväisempiä. Miltei jopa käsinkosketeltavia.

Guy Endoren The Werewolf of Paris (1933) -romaani on puolestaan malliesimerkki mielenkiintoisesta ihmissusiteemasta, ja tässäkin päästään oikein käsinkosketeltaviin tunnelmiin. Tuon hienon 50-luvun kannen (ja hauskan melodramaattisen takakannen tekstin) perusteella voisi kuvitella sisällön olevan jotain pulp-kirjallisuuden tyyppistä, mutta romaani olikin yllättävä sekoitus vakavamielistä historiallista fiktiota ja ihmissusimytologiaa. Tarina alkaa kehyskertomuksella, jossa nimettömäksi jäävä amerikkalainen löytää niin sanotun Galliez-raportin, joka sisältää erään Bertrand Caillet'n elämänvaiheet. Caillet syntyy jouluaattona papin raiskaamalle nuorelle tytölle. Mies näkee lapsesta asti väkivaltaisia unia, jotka vaikuttavat hyvin todellisilta, melkeinpä muistoilta. Osa romaanista seuraa Caillet'n setäpuolen, Aymar Galliez'n, yrityksiä löytää sisäisen petonsa riivaama ja perheensä luota paennut Caillet. Taustalla muhii Saksan-Ranskan sota ja sodan loppupuolella perustettu Pariisin kommuuni. Levoton ja verinen aikakausi tuhansine teloituksineen vertautuu ihmissuden eläimellisyyteen ja haluun vuodattaa verta.

Romaania ei turhaan pidetä ihmissusikirjallisuuden kulmakivenä. Se on yllättävän rohkea ja moderni tarina, joka kietoutuu yleisemminkin ihmisyyteen sekä rikoksen ja rangaistuksen kiemuroihin. Ainoastaan loppuviite oli mielestäni tarpeeton, koska ilman sitä Caillet'n sisäinen ihmissusi pysyy kiehtovan monitulkintaisena. Muuttuiko tämä oikeasti sudeksi vai oliko kyse "vain" mielisairaudesta, sadismista ja murhanhimoisuudesta?

Loppuun vielä pari kauhuteemaista haastekoontia. En ollut varma tuon Hämärän jälkeen -haasteen alussa, että saisinko luettua hirveästi siihen, mutta yllättävän monipuolisesti kuitenkin löysin kirjoja, ja myös pari sarjakuvaa. Kiitos myös Yöpöydän kirjoihin halloweenhaasteesta! Oma haasteeni tosiaan loppuu parin päivän päästä ja suoritan arvonnan luultavasti ensi viikon alussa, eli vielä ehtii hyvin ilmoittaa lukemistaan kirjoista. Sitten vain kohti marraskuuta ja uusia kirjaseikkailuja!

HALLOWEEN
Yöpöydän kirjat
Luettu:  8

Frankensteinin täti (1978) - Allan Rune Pettersson
Pikku vampyyri matkustaa (Pikku vampyyri #3) (1982) - Angela Sommer-Bodenburg
Pikku vampyyri maalla (Pikku vampyyri #4) (1983) - Angela Sommer-Bodenburg
Tales of the Dead (1812) - Sarah Elizabeth Utterson (toim.)
The Mammoth Book of Body Horror (2012) - Paul Kane (toim.)
The Oxford Book of Victorian Ghost Stories (1991) - Michael Cox (toim.)
Elokuvan hirviöt (2011) - John Landis
The Werewolf of Paris (1933) - Guy Endore

HÄMÄRÄN JÄLKEEN
Orfeuksen kääntöpiiri
Luettu:  19

Taso:  Noitapiiri 

Uinu, uinu, lemmikkini (1983) - Stephen King 

iZombie (#1-4) (2010-12) - Chris Roberson et al.

Ulkomaiset kauhukirjailijat (2005) - Jukka Halme & Juri Nummelin (toim.) 

Myytillisiä tarinoita (1947) - Lauri Simonsuuri (toim.) 

101 Horror Movies You Must See Before You Die (2009) - Steven Jay Schneider (toim.) 

Dark Visions (1988) - Douglas E. Winter (toim.) 

Mystisiä kissatarinoita (1994) - John Richard Stephens (toim.) 

Harrow County, Vol. 1: Countless Haints (#1-4) (2015) - Cullen Bunn & Tyler Crook 

Alfred Hitchcock's Psycho: A Casebook (2004) - Robert Phillip Kolker (toim.) 

Midnight Tales (1992) - Bram Stoker 

Kwaidan: tarinoita ja tutkielmia oudoista ilmiöistä (1904) - Lafcadio Hearn 

Frankensteinin täti (1978) - Allan Rune Pettersson 

Pikku vampyyri matkustaa (Pikku vampyyri #3) (1982) - Angela Sommer-Bodenburg 

Pikku vampyyri maalla (Pikku vampyyri #4) (1983) - Angela Sommer-Bodenburg  

Tales of the Dead (1812) - Sarah Elizabeth Utterson (toim.) 

The Mammoth Book of Body Horror (2012) - Paul Kane (toim.) 

The Oxford Book of Victorian Ghost Stories (1991) - Michael Cox (toim.) 

Elokuvan hirviöt (2011) - John Landis 

The Werewolf of Paris (1933) - Guy Endore

Kauhunovelleja

 

Lokakuu on ollut sekä kauhun että näköjään myös novellien aikaa. En olekaan pitkään aikaan lukenut novelleja, vaikka niitä olisi periaatteessa helppo lukaista yksi per päivä, jos ei ole enempään aikaa. Nämä kolme kokoelmaa sisältävät laidasta laitaan erityyppistä kauhua suolenpätkistä hienovaraiseen kummitteluun.

The Mammoth Book of Body Horror (2012) edustaa kauhun verisempää ääripäätä. Body horror -alagenrelle ei taida olla virallista suomennosta, mutta perusideana on käsitellä muutoksia ihmisen ruumiissa esimerkiksi erilaisten tartuntatautien, epämuodostumien tai muodonmuutosten kautta. Elokuvien saralla tunnetuin body horror -mestari on David Cronenberg, vaikka varhaisten teostensa jälkeen Cronenberg on siirtynyt enemmän draaman ja rikoselokuvien puolelle. Kärpänen (1986) on yksi omista suosikeistani, ja se on myös hyvä esimerkki siitä, mistä genressä on kyse. Ällötyksen tunteet ovat väistämättömiä, mutta parhaimmillaan päästään syvälle siihen, mistä ihmisyydessä, ulkonäössä tai ruumiillisuudessa on kyse.

Suurin osa Mammoth Book -sarjan kokoelman novelleista olivat yllättävän kesyjä ja toisinaan myös tahallisen tai tahattoman hauskoja, joten osaa voi suositella myös herkemmille lukijoille. Kokoelma on sopiva sekoitus vanhaa ja uutta, eli Mary Shelleystä ja Edgar Allan Poesta siirrytään vähitellen kohti 2000-lukua ja siten myös itselleni tuntemattomampiin kirjailijoihin. Vahvimmat novellit löytyvät yllättäen uudemmalta osastolta, vaikka olikin mielenkiintoista tutustua tunnettujen elokuvien lähteisiin (George Langelaanin The Fly, H. P. Lovecraftin Herbert West - Reanimator ja John W. Campbellin Who Goes There?).

Stephen Kingin Survivor Type oli ennestään tuttu tarina autiolla saarella pelastusta odottavasta miehestä ja tämän epätoivoisesta yrityksestä pysyä elossa. Huolimatta siitä, että novelli on Kingin parhaimmistoa, en pystynyt enää tällä kertaa lukemaan sitä uudestaan, koska viimeksi tuli lievästi huono olo. Muita loistavia olivat muun muassa Clive Barkerin The Body Politic (päähenkilön kädet yrittävät valloittaa maailman), Ramsey Campbellin The Other Side (Bowring katselee kiikareillaan maailman menoa ja mutisee nuorten rappiota, mutta eräänä päivänä omituinen klovni/miimikko sekoittaa miehen pään), Christopher Fowlerin The Look (nuoret tytöt ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen malleiksi kuuluisan muotisuunnittelijan näytökseen) ja Barbie Wilden Polyp (päähenkilöä ei naurattanut, mutta hohottelin itsekseni, kun paksusuolen tähystys meni pahasti pieleen). Toisaalta esimerkiksi Neil Gaimanin tympeä sukupuolenkorjaukseen kantaa ottava Changes, Nancy A. Collinsin kiehtovaan sirkusmaailmaan sijoittuva mutta valitettavan antikliimaktinen Freaktent sekä Axelle Carolynin tylsä ja yllätyksetön Butterfly olivat joukon huonoimpia.

Sitten siirrytään taudeista ja raajoista parisataa vuotta taaksepäin, eli vuoteen 1816. Percy ja Mary Shelley sekä Claire Clairmont vierailivat tuona kesänä lordi Byronin ja John Polidorin luona Villa Diodatissa Genevenjärven rannalla. Kesäkuinen sää oli sateinen ja myrskyisä, joten ryhmä kulutti aikaa lukemalla toisilleen kummitustarinoita Fantasmagoriana (1812) -kokoelmasta, josta inspiroituneina Mary Shelley ja Polidori kirjoittivat tahoillaan goottikauhun klassikot Frankenstein (1818) ja Vampyyri (1819).

Fantasmagoriana julkaistiin alun perin ranskaksi, ja se sisälsi kahdeksan Jean-Baptiste Benoît Eyries'n kääntämää saksalaista kummitustarinaa. Koska en osaa ranskaa tai saksaa enkä saanut tähän hätään käsiini uutta vuoden 2005 painosta, jossa olisi puuttuvat tarinat, jouduin tyytymään lyhennettyyn englanninkieliseen versioon. Sarah Elizabeth Utterson jätti kolme tarinaa kokonaan kääntämättä, koska ei pitänyt niistä (!) ja lisäsi itse kirjoittamansa tarinan The Storm. Ihan pätevä sekin, mutta viisi muuta tarinaa ovat viihdyttävää saksalaista goottikauhua, jotka kutittelevat vain hieman selkäpiitä. Ei siis mitään liian pelottavaa, vaan mukavan tunnelmallista luettavaa kynttilänvalossa: sukukirous, muuttuvat muotokuvat, ikuiseen parranajoon tuomittu parturi, haudasta saapuva viesti tuhlaajapojalle jne. En osaa sanoa, missä määrin tarinat vaikuttivat Shelleyn ja Polidorin romaaneihin, mutta ehkä tulevaisuudessa otan asiasta selvää Frankensteinin uusintaluvun yhteydessä.

The Oxford Book of Victorian Ghost Stories (1991) on vahva läpileikkaus viktoriaanisen aikakauden kummitustarinoihin. Mitään pohjanoteerauksia tässä ei oikeastaan ollut, vaan kyse on ennemmin siitä, että mitkä erottuivat vahvimmin joukosta ja jäivät parhaiten mieleen. Huonoimmillaan novellit olivat ihan kivaa ajanvietettä ja parhaimmillaan nykyihmisenkin näkökulmasta oikeasti pelottavia. Joseph Sheridan Le Fanun, M. R. Jamesin ja Robert Louis Stevensonin novelleja olen varmaan ennenkin suositellut, ja erityisesti Jamesin tarinat ovat ihanan pelottavia. Arthur Conan Doylen The Captain of the Pole-Star yllätti karmivuudellaan, ja osaltaan siihen vaikutti varmasti tapahtumapaikka. Arktisten alueiden kuolemanhiljaisuus on juuri sopiva ympäristö kummittelulle ja vainoharhaiselle säpsähtämiselle, kun kuuluu pienikin rapsahdus. Anonyymin The Story of Clifford House puolestaan on tehokas kummitustalonovelli, jonka agressiivisen kummituksen kurkistus lastenhuoneen ovesta on mielikuva, jota en ihan heti unohda.

__________

Osallistuvat haasteisiin:  Halloween, Hämärän jälkeen ja Läpi historian (Romantiikka)

Kevyempää halloweenkauden luettavaa

Rakastan kauhua, mutta joskus senkin saralla kaipaa jotain vähän kevyempää ja hupaisampaa. Allan Rune Petterssonin Frankensteinin täti (1978) oli mukava uusi tuttavuus. Se on niin sanottu monster mash, eli samassa tarinassa putkahtelee esiin useita klassikkokauhun tuttuja hirviöitä, jotka normaalisti löytyvät omista romaaneistaan (Penny Dreadful (2014-2016) -sarja on eräänlainen monster mash sekin, vaikka lähestymistapa ei olekaan perinteisen komediallinen). Frankensteinin tädissä veljenpoikaansa pettynyt Hanna Frankenstein, pitkä sikareita poltteleva ja sherryä lipittävä nainen, haluaa puhdistaa sukunsa maineen. Kun kellarista löytyy yllätys, alkaa linnan kuosiin laitto toden teolla. Toisaalla kyläläisten kauhu kasvaa, kun linnasta alkaa näkyä valoa ja salamoita.

Kirjan juonellisen heikkouden korvaa Petterssonin vivahteikas kieli ja humoristinen ote, ja vaikka kaikilla hirviöillä ei olekaan tarinassa hirveästi mitään oleellista asemaa tai tekemistä, niin Pettersson onnistuu hyvin välttämään kliseisyyden karikot. Nuorelle yleisölle suunnatuissa romaaneissa on helppoa tehdä hirviöistä  kompastelevia karikatyyreja, mutta Frankensteinin tädissä hirviöt ovat hauskoista tilanteista huolimatta omia itsejään. Loppu voi vaikuttaa äkkinäiseltä, mutta pidin sen The Fearless Vampire Killers (1967) -tyyppisestä ratkaisusta. Romaani ei missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti, eikä toisaalta myöskään halvenna kaikille tuttuja hahmoja. Kerttu Mannisen suomennos on valitettavasti omituisine ilmauksineen melko kömpelö.

- Ole kiltti, Igor, ja anna herra Talbotille lasillinen sherryä.

- Ei, ei! herra Talbot huudahti ja astui silittämättömissä housuissaan askelen lähemmäksi, - te käsitätte nyt minut väärin. Ei minulla mitään alkoholiongelmaa ole.

Hän hiljensi hetkeksi ja madalsi ääntään sivuilleen vilkuillen: - Kuusta se johtuu.

- Kuuko? Täti oli ihan ymmällä.

- Kuusta niin, ja uurre otsalla oli syvä ja hyvin onneton.

- Toisin sanoen, teitä surettaa, että tukka lähtee, että kaljuuntuu, vai? Siinä tapauksessa teidän minun mielestäni on neuvoteltava paikallisen parturin kanssa.

- Ei-ei, Talbot hätääntyi. - Minä tarkoitan täysikuuta.

Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -sarjan lukemista olen ollut jo kauan aikeissa jatkaa, ja nyt tuntui olevan oikea hetki. Vuorossa oli sarjan kolmas ja neljäs osa, eli Pikku vampyyri matkustaa (1982) sekä Pikku vampyyri maalla (1983) (kuvittaja Amelie Glienke ja suomentaja Leena Viljakainen). Rydiger, vampyyri joka pelkää pimeää ja rakastaa vampyyritarinoiden lukemista, on asettunut takaisin hautaholviin, mutta joutuu välttelemään sinne kutsuttua vierasta. Anton aiotaan raahata maalle lomalle, ja tämä kutsuu Rydigerin mukaan, joka tietysti näkee tilaisuutensa tulleen ja ottaa mielihyvin kutsun vastaan.

Ongelmia aiheuttaa muun muassa Rydigerin arkun kuljettaminen maatilalle. Onneksi Rydigeriä ja Antonia vastapäätä istuva nainen on kadottanut silmälasinsa, eikä huomaa istuvansa samassa junavaunussa ihkaoikean vampyyrin kanssa! Rydiger on tavallista lapsellisempi ja ärsyttävämpi, eikä Antonin äiti ole yhtään sen parempi kiukkukohtauksineen ja yrityksineen muuttaa Anton toisenlaiseksi. Kaiken kaikkiaan kirjat olivat kuitenkin yhtä viihdyttäviä kuten aina, vaikka maatilamiljöö ei osoittautunutkaan niin mielenkiintoiseksi kuin luulin.

__________

Osallistuvat haasteisiin:  Hämärän jälkeen ja Halloween